Ota yhteyttä

Valo-Valmennusyhdistys ry

Projektipäällikkö-ohjaaja, Liisa Thiel

Heippa kaikille!

Toimin NOPPA-hankkeessa projektipäällikkönä ja ohjaajana.

Koulutustaustaltani olen yhteisöpedagogi, mutta matkan varrella on tarttunut mukaan myös monipuolista osaamista erilaisten lisäkoulutusten kautta. Minulla on vahva kokemus ohjaus-, koulutus-, johto- ja kehittämistehtävistä. Työssäni minulle on tärkeää jokaisen ihmisen arvostava kuuleminen ja kohtaaminen. Innostun, kun pääsen rakentamaan jotain uutta, tuomaan ihmisiä yhteen ja viemään ideoita käytäntöön. Nautin myös siitä, että saan itse oppia koko ajan uutta. 

Vapaa-ajallani viihdyn kiireettömyyden äärellä – palapelejä kooten tai kirjaan uppoutuen. Rakastan luontoa ja erityisesti sienestämistä – se on vähän kuin aikuisten aarteenetsintää! Nostalgiapelit ovat myös mieleeni, ja parhaat muistot vievät 90-luvulle. Suosikkejani olivat Worms, Ski or Die ja Duck Hunt.

liisa.thiel@valo-valmennus.fi
p. 040 3541 410

Jos sinulla herää kysymyksiä NOPPA-hankkeesta, ole rohkeasti yhteydessä.
Ohjaaja, Atte Häkkinen

Hei,

Olen NOPPA-hankkeen ohjaaja. Pidän pelaamisesta ja pelien koodaamisesta. Olen taustaltani mediataiteilija ja pidän luovia asioiden tekemisestä tietokoneella. Minulla on vuosien kokemus peliohjelmoinnin opettamisesta ja teknologiakasvatuksesta.

Olen tehnyt töitä erityisesti nuorten kanssa ja pyrkinyt löytämään innostavan tavan opetella uusia asioita ja kohtaamaan haastavia tilanteita. Vaikka olen pesunkestävä tietokonenörtti, niin ihmislähtöisyys ja humanismi on minulle lähellä sydäntä. Pidän paperikirjoista ja elävästä musiikista. Rakastan luonnossa liikkumista, mutta myös sitä kuinka sammaleet kasvavat hylättyjen rakennelmien pinnalla.

atte.hakkinen@valo-valmennus.fi
p. 040 1683 971

Jos sinulla herää kysymyksiä NOPPA-hankkeesta pelattavista peleistä tai tekniikasta, niin vastaan mielelläni.
Koordinaattori, Sandra Englund  

Hei! 

Toimin NOPPA-hankkeessa koordinaattorina. 

Olen kouluttautunut työelämän ohessa sekä sosiaalialan, että johtamisen saralla ja takataskussa on sosionomin YAMK-tutkinto, JET, esihenkilötyön erikoistumisopinnot ja erilaisia asiakastyön menetelmäkoulutuksia.

Työ ihmisten parissa osallisuutta tukien on erityisesti lähellä sydäntä. Omimmillani olen palveluiden innovatiivisena käynnistäjänä ja kehittäjänä, joka on tapani olla vaikuttamassa yhteiseen tulevaisuuteemme. Viihdyn monta lankaa käsissä ja uusissa tilanteissa. Uuden oppiminen ja työn merkityksellisyys on asioita, jotka aina erityisesti motivoivat.  

Työajan ulkopuolella olen perhekeskeinen hyggeilijä, aktiiviurheilevan nuoren ja luokanopettajaksi opiskelevan nuoren aikuisen äiti, vaimo sekä parsonrussell-hauvan remminjatke, joka pitää luonnosta, mökkeilystä ja merestä. Varsinkin mökillä tulee pelattua erilaisia lautapelejä, joista lemppareita on Carcassonne ja erilaiset korttipelit. 

Tulevaisuudessa haluan oppia ja kokea lisää, sillä elämä on parhaimmillaan opintomatka.

sandra.englund@valo-valmennus.fi
p. 050 441 92 11 

Jos sinulla herää kysymyksiä NOPPA-hankkeesta, ole rohkeasti yhteydessä.

Turun ammattikorkeakoulu

Essi Teuri, hankeasiantuntija

Hei,

Olen NOPPA-hankkeessa hankeasiantuntijana ja vastaan erityisesti hankkeen arvioinnista. Päätyökseni toimin sosiaali- ja kasvatusalan lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja sosionomi.

Ennen opetustyötä työskentelin erilaisissa sosiaalialan ohjaustehtävissä, viimeisimpänä nuorten parissa lastensuojelun jälkihuollossa. Vapaa-ajallani rentoudun parhaiten mm. saunassa ja avannossa.

Olen myös podcastien (toisinaan myös äänikirjojen ja kuunnelmien) suurkuluttaja. Kuulokkeet tiukasti korvillani työmatka bussin kyydissä tai jopa kodin arkiset askareet muodostuvat minulle helposti päivän parhaaksi hetkeksi.

essi.teuri@turkuamk.fi
p. 050 421 0372
Hanna Kirjavainen, hankeasiantuntija

Hei,

Olen NOPPA-hankkeen Turun ammattikorkeakoulun projektipäällikkö ja vastaan hankeen sisällöstä ammattikorkean osalta. Projektihommien lisäksi toimin sosiaali- ja kasvatusalalla lehtorina, ja vedän tutkimusryhmäämme. Koulutukseltani olen VTM ja olen myös väittelemässä tänä syksynä tohtoriksi, jännittävää! Lisäksi olen kouluttautunut mm. ratkaisukeskeiseksi ja ammatilliseksi opettajaksi. Taidan olla ikuinen opiskelija – mitäköhän seuraavaksi?

Haluan tehdä työtä itselleni merkityksellisten asioiden parissa. Minulle tärkeitä ovat niin ympäristö, eläimet kuin ihmisetkin. Vapaa-aikana tykkään liikkua, ulkoilla, nähdä ystäviä ja lukea. Pelaan erittäin mielelläni lautapelejä, ja sydämessäni tulee aina olemaan paikka 8-bittisen Nintendon peleille, erityisesti Super Marioille. Minulla on myös kaksi lasta, joiden kanssa työasiat unohtuvat nopeasti.

hanna.kirjavainen@turkuamk.fi
p. 040 355 0127
Etsi