Blogi

 Tuntematon tulevaisuus 2052

Tuntematon tulevaisuus 2052

Torstai, Lokakuu 30, 2025

Hyvää nuoristyön viikkoa!

NOPPA-hankkeessa nuorisotyö ja pelaaminen kohtaavat luontevasti. Viime aikoina hankkeessa on pelattu mm. Tuntematon Tulevaisuus 2052 -roolipeliä. Sain tehtäväksi tutustua peliin ja toimia pelinjohtajan roolissa. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta pelinjohtamisesta, mutta Tuntematon Tulevaisuus on suunniteltu niin, että se on helppo ottaa käyttöön.

Pelin ohjekirja sisältää perustietoa roolipelaamisesta ja ohjeistusta pelinjohtajalle, kaksi pelattavaa tarinaa ja valmiit hahmokortit. Pelaajat voivat valita kuudesta eri hahmosta, joista jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Meidän ryhmässämme suosiossa olivat erityisesti sähläri, eläintietäjä ja kenttälääkäri.

Nuoret osasivat hienosti miettiä tilanteita roolihahmonsa näkökulmasta käsin. Osa oli rohkeasti heti valmiina toimintaan, kun taas jotkut halusivat ensin arvioida tilanteen ja edetä varovaisesti. Osallistujat kuuntelivat toistensa mielipiteitä, keskustelivat vaihtoehdoista ja välillä päätyivät hyvinkin luoviin ratkaisuihin haasteiden edessä. Tehdyt päätökset myös veivät peliä usein eri suuntaan, kuin mitä olin odottanut.

Teemana pelissä on nimensä mukaisesti tulevaisuus. Osallistujat heitetään vuoteen 2052, katastrofien ja ilmastonmuutoksen riepottelemaan Suomeen, jossa osa ihmisistä on eristäytynyt omiin yhteisöihin. Matkan varrella törmätään erilaisiin hahmoihin ja tapahtumiin, joista selvitään neuvottelemalla ja noppaa heittämällä. Väkivallattomuus on rakennettu hienosti peliin sisälle, sillä hahmot ovat viraston edustajia, joten heiltä odotetaan tietynlaista käytöstä.

Vaikka asetelma kuulostaa synkältä, peli itsessään tarjoaa mahdollisuuden humoristisiin käänteisiin. Aiheissa voi kuitenkin mennä hyvinkin syvälle, ja peliin on mahdollista sisällyttää myös tummempia sävyjä. Peli on selvästi mietitty nuorten kohderyhmä edellä, ja vaikka se on suunniteltu kevyeksi, sen pelattavuus on mielestäni hyvä. Pelin aikana tarjotaan tilaisuuksia keskustella osallistujien kanssa tulevaisuudesta ja millaiseksi se voisi muodostua.

Ryhmien nuoret heittäytyivät mukaan pelaamiseen aiemmasta roolipelitaustasta riippumatta. Ohjaajamme Liisa ja Atte osallistuivat myös peliin omilla hahmoillaan ja pääsivät pohtimaan haasteita yhdessä nuorten kanssa. Pelisessioiden lopussa jokainen sai antaa tähden (kiitoksen) jollekin onnistuneelle tilanteelle, toiselle pelaajalle tai vaikka itselleen. Oli ihanaa kuunnella, miten nuoret antoivat toisilleen palautetta onnistumisista ja haasteiden ylittämisestä. 

Kokemus pelinjohtamisesta oli palkitseva. Taustatyön tekeminen ja pelikertojen huolellinen suunnittelu kannatti, niin pääsin keskittymään tarinan luomiseen yhdessä osallistujien kanssa. Vaikka etukäteen hieman jännitti, pelikerrat sujuivat hyvin ja saimme kummassakin ryhmässä tarinan vietyä loppuun. Olen aiemmin ollut itse pelaajana, mutta nyt oli kiinnostavaa päästä kuulemaan muiden keskustelua ja toimia enemmän mahdollistajana. Toivon pääseväni tulevaisuudessa käyttämään roolipelaamista uudestaan ryhmänohjauksen välineenä.

Tekstin kirjoitti NOPPA-hankkeen korkeakouluharjoittelija Pinja Raivonen.

https://nuortenakatemia.fi/materiaalit/tuntematon-tulevaisuus-2052-roolipeli/

Yksi osallistuja oli tuonut mukaan näytille myös Magic the Gathering -korttipakan.
Hahmolomakkeet olivat tärkeä osa peliä.

Etsi